Historiaa

Isosveitsinpaimenkoirien historiaa

Isosveitsinpaimenkoira, ystävien kesken grosse, on neljästä sveitsinpaimenkoirarodustamme suurin ja vanhin. Sveitsinpaimenkoirien varhaishistoriasta tuntuu olevan monenlaista tarinaa. Yhden teorian mukaan ne polveutuvat antiikin roomalaisten mukanaan tuomista molossityyppisistä koirista, toinen tarina kertoo rotujen muotoutuneen jo aiemmin Euroopassa eläneestä, foinikialaisten mukanaan tuomasta koirakannasta. Erään tarinan mukaan isosveitsinpaimenkoira on bernhardinkoiran ja rottweilerin esi-isä. Kauniita kolmivärisiä koiria on Sveitsissä kuitenkin elänyt jo vuosisatoja. Muiden sennenrotujen keskittyessä nimikkokaupunkiensa ympäristöihin, tavattiin isosveitsinpaimenkoiria ympäri Sveitsiä.

Isosveitsinpaimenkoirien esi-isät olivat aiemmin laajalle Keski-Eurooppaan levinneitä ”teurastajien koiria”. Ne olivat vahvoja, kolmivärisiä, joskus keltaisia tai musta-ruskeita koiria, jotka olivat suosittuja teurastajien, karjakauppiaiden ja maanviljelijöiden keskuudessa. Isosveitsinpaimenkoiria käytettiin vahteina, vetokoirina ja karjan kuljetuksessa.

Sveitsin Kennelliiton (Schweizerische Kynologische Gesellschaft) 25-vuotisjuhlien kunniaksi Langenthalissa 1908 järjestetyssä näyttelyssä tuotiin berninpaimenkoirien ryhmään kaksi ”lyhytkarvaista berniä” (urokset Bello v. Schlossgut ja Nero). Tuomarina toiminut professori Albert Heim kuitenkin tunnisti Bellossa jo kadonneeksi luullun rodun, suuren sveitsinpaimenkoiran. Näyttelymenestystä grosseille ei tullut, koska Bello oli liian suuri  ja voimakas berninpaimenkoirien ryhmään ja Nero muistutti tuomarin mielestä enemmän appenzellinpaimenkoiraa. Grosset näyttelyyn tuonut Franz Schertenleib löysi karjankaupustelumatkoillaan lisää rodun edustajia ja näistä koirista jalostustyö pääsi alkuun.

Rotu saa oman rotujärjestön

1909 Sveitsin Kennelliitto tunnusti rodun isosveitsinpaimenkoiraksi (Grosser Schweizer Sennenhund) ja rodun kantakirja aloitettiin. Tammikuussa 1912 perustettiin rodulle oma rotujärjestö, der Klub für Grosse Schweizer Sennenhunde, jonka tehtävänä oli tehdä rotua tunnetuksi ja turvata sen tulevaisuus. 1900-luvun alussa rodun kannan laajennus oli hankalaa. Sopivien narttujen löytäminen oli vaikeaa, ensimmäinen maailmansota jarrutti kasvatustyötä ja maahan levinnyt suu- ja sorkkatautiepidemia sai ihmiset lopettamaan koiriaan taudin leviämisen pelossa. 1919 päästiin eteenpäin rodun elvyttämisessä, mutta vasta vuodesta 1933 lähtien rekisteröitiin yli 50 koiraa vuodessa. Ensimmäisen rotumääritelmän FCI julkaisi 5.2.1939.

Toisen maailmansodan aikana rotu tuli laajalti tunnetuksi käyttöominaisuuksiensa vuoksi; Sveitsin armeijan käyttämät grosset osoittautuivat väsymättömiksi kanto- ja vetokoiriksi. Sodan päättyessä 1945 rekisteröitiin ensimmäisen kerran yli 100 yksilöä.

Suomeen ensimmäinen Isosveitsinpaimenkoira rekisteröitiin 1976.

 

(Teksti koottu vanhoista julkaisuista ja oppaista ja  julkaistu aikaisemmin Suomen Sveitsinpaimenkoirien juhlajulkaisussa)